Vaasan seutu » Opiskelu ja työskenteleminen » Koulutus ja osaaminen
Vaasan korkeakoulukonsortio koostuu Vaasan yliopiston lisäksi neljästä korkeakouluyksiköstä
ja kahdesta ammattikorkeakoulusta, jotka tarjoavat monikielisiä tutkintoja ja tutkimusta tekniikan, kaupan, median ja hyvinvointipalvelujen aloilla. Konsortio profiloi alueen korkeakoulutoimintaa ja jatkuva kehitystyö palvelee alueen yritystoimintaa.
Korkeakouluissa on kaikkiaan 13 000 opiskelijaa, mikä on 20 % Vaasan asukasmäärästä. Halukkaat voivat saada opetusta jo esikoulusta lähtien suomen ja ruotsin lisäksi myös englanniksi. Aito monikielisyys mahdollistaa opetuksessa ja tutkimuksessa ainutlaatuiset ja innovatiiviset ratkaisut.
Vaasan yliopiston kampusalue on kiistatta Suomen kaunein. Kampus sijaitsee merenrannalla 15 minuutin kävelymatkan päässä Vaasan keskustasta. Yliopistossa on lähes 5 000 opiskelijaa ja noin 400 työntekijää.
Vaasan yliopiston tärkeimmät opetus- ja tutkimusalueet ovat talous, hallinto, kielet ja kulttuuri. Yliopisto on suomenkielinen, mutta siellä voi opiskella myös ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi. Kansainväliset opiskelija- ja opettajavaihto- ohjelmat ovat suosittuja, ja useita tutkintoja
tarjotaan kokonaan englannin kielellä.
Energia-alaa voi opiskella myös ekonomikoulutuksen puitteissa. Levón-instituutti käynnistää keväällä 2010 yhdessä University of Aberdeenin kanssa uuden energiatutkinnon, Energy Business MBA:n.
Svenska handelshögskolan eli Hanken on Pohjoismaiden vanhimpia kauppakorkeakouluja
ja se vietti 100-vuotisjuhliaan vuonna 2009. Hanken on Suomen johtava talous-kaupallisen
alan kansainvälisesti akkreditoitu yliopisto (EQUIS ja AMBA). Hankenilla on Suomen
ekonomikoulutuksista eniten kansainvälisiä opiskelijoita. Hankenilla harjoitettava tutkimus on kansainvälisesti hyvin arvostettua, ja se toimii läheisessä yhteistyössä ympäröivän yhteiskunnan kanssa.
Hankenilla on kuusi laitosta: rahoitustalous ja taloustilastotiede, yritysjohtaminen ja organisaatio, kauppaoikeus, markkinointi, kansantalous ja laskentatoimi. Hankenilla on kampukset Helsingissä ja Vaasassa. Hankenin Vaasan kampuksella on noin 500 opiskelijaa.
Åbo Akademin Vaasan yksikön pysyvä toiminta käynnistyi vuonna 1974, kun luokanopettajien
koulutus siirtyi yliopistoihin ja kasvatustieteiden tiedekunta sijoitettiin Vaasaan. Toiminta kehittyi nopeasti ja vuonna 1992 perustettiin yhteiskunta- ja hoitotieteiden tiedekunta. Nykyään tiedekunnassa voi opiskella sosiaalipolitiikkaa, valtio-oppia, joukkoviestintää
ja kehityspsykologiaa sekä hoitotiedettä. Åbo Akademin Vaasan yksikössä on noin 2 000 opiskelijaa ja 350 työntekijää. Useimmat tutkinnot suoritetaan ruotsin kielellä.
Åbo Akademin yhteydessä toimii erillinen täydennyskoulutuskeskus, jolla on laajaa koulutus-
ja hanketoimintaa. MediaCity on uusi yksikkö, joka tarjoaa nykyaikaista ja korkeatasoista
joukkoviestinnän koulutusta.
Ammattikorkeakoulu Novia koostuu viidestä yksiköstä: tekniikka ja merenkulku, sosiaali-
ja terveydenhuolto, talous, kulttuuri sekä luonnonvara ja ympäristö. Useimmat opintolinjat
ovat ruotsinkielisiä, yksi on englanninkielinen. Noviassa on Vaasanseudulla noin 1 500
opiskelijaa, ja se tarjoaa tutkintoon tähtäävää nuoriso- ja aikuiskoulutusta, ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta sekä jatko- ja erikoistumiskoulutusta.
Vaasan ammattikorkeakoulu (Vamk) on monialainen, monikielinen ja kansainvälisesti suuntautunut korkeakoulu, joka tarjoaa koulutusta sekä tutkimus- ja kehityspalveluja tekniikassa ja liikenteessä, liiketaloudessa ja matkailussa sekä sosiaali- ja terveysalalla. Opiskelijoita on noin 3 500 ja päätoimista henkilöstöä 240.
Vaasan ammattikorkeakoulussa annetaan teoreettista ja käytännön opetusta suomeksi,
ruotsiksi ja englanniksi. Koululla on myös erittäin laaja kansainvälinen vaihto-ohjelmaverkosto.
Toiminnassa kiinnitetään erityistä huomiota kansainvälisyyteen, monikielisyyteen ja yrittäjyyteen.
Vaasassa toimiva Länsi-Suomen muotoilukeskus MUOVA on, muotoilu-, tutkimus- ja koulutuspalveluja tarjoava tutkimus- ja tuotekehityskeskus. MUOVA:n erikoisalana on yritysmaailman ongelmien ratkaiseminen ja sen tarpeiden täyttäminen.
Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan järjestämä oikeustieteellinen koulutus on toiminut Vaasassa vuodesta 1991. Vaasassa on mahdollista suorittaa alempi oikeustieteellinen
tutkinto eli oikeusnotaarin tutkinto kokonaisuudessaan, mutta myös yksittäisiä maisterivaiheen opintoja voidaan järjestää Vaasassa. Koulutus on kaksikielinen. Suomen- ja ruotsinkieliset opiskelijat seuraavat yhteistä opetusta, josta suomeksi ja ruotsiksi järjestetään suurin piirtein yhtä suuri osuus.
Vaasanseudulla on useita merkittäviä tutkimuslaitoksia. Vaasan energiainstituutti on yhteistyöorganisaatio, joka yhdistää ja tukee energiaklusterin toimijoita tarjoamalla tutkimus-,
konsultointi- ja täydennyskoulutuspalveluja.
Energiainstituutin biopolttoainelaboratorio, joka sijaitsee Technobothnian tiloissa, on Suomen monipuolisin. Se mahdollistaa energiatutkimuksen kansainvälisen yhteistyön. Laboratoriossa voidaan tutkia biodieselin lisäksi myös kiinteitä ja kaasumaisia sekä fossiilisia polttoaineita.
Tutkimuskeskus Technobothnia vahvistaa muutenkin Vaasan seudun asemaa merkittävänä
teknisen osaamisen keskuksena. Technobothniassa harjoitetaan laajamittaista teknillistä tutkimus-, opetus- ja yrityspalvelutoimintaa. Keskeisimmät toimialat ovat kone- ja tuotantotekniikka, sähkö-, energia- ja automaatiotekniikka, tietotekniikka, rakennustekniikka,
ympäristö- ja laboratoriotekniikka sekä maanmittaustekniikka.
Vaasa Science Parkin tavoitteena on edistää innovaatiojärjestelmässä tieteen, elinkeinoelämän
ja julkisten tahojen (esim. rahoittajien) välistä toimintaa ja vuorovaikutusta.
Teknologiakeskus Oy Merinova Ab kehittää alueen energia-alan yrityksiä ja edistää innovaatiotoimintaa sekä uusien teknologiapohjaisten yritysten muodostamista erilaisten
ohjelmien ja hankkeiden avulla. Merinova koordinoi energiateknologian klusteriohjelmaa valtakunnallisessa OSKE osaamiskeskusohjelmassa.
Vaasanseudulla on huippuosaamista kaupan, tekniikan, muotoilun, juridiikan, hyvinvointipalvelujen
sekä kielten ja kulttuurin aloilla. Vahva energiaklusteri, aktiivinen tutkimustoiminta,
osaava työvoima ja kansainväliset yhteydet ovat merkittäviä edellytyksiä jatkuvalle kehitykselle
ja kasvulle.