assets/Images/Bannerit/_resampled/fullwidth-koulutusbann.jpg

Kahden kulttuurin kouluttamat - kansainväliset opiskelijat Suomen työmarkkinoille

Korkeakoulumaailmassa on ollut jo pitkään kansainvälistä toimintaa. Ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä Suomessa on vähäistä verrattuna moneen muuhun Euroopan maahan, mutta kasvu on runsasta vuosittain. Vaasan alueella opiskelee tälläkin hetkellä yli 700 korkeakouluopiskelijaa maailman joka kolkasta. Tutkimusten mukaan suurimmat ulkomaalaiset opiskelijaryhmät Suomessa ovat kiinalaiset, venäläiset, ruotsalaiset ja virolaiset.

Nykyajan kansainvälisessä tilanteessa ihmiset liikkuvat enemmän ja tulevaisuudessa myös kansainvälisten opiskelijoiden määrä tulee nousemaan. Siksi olisikin tärkeää huomioida näiden ihmisten panos Suomen yhteiskunnalle.

Tällä hetkellä Suomi on aivovuodon kohteena ja tästäkin syystä ulkomaalaisten korkeakoulutettujen osaamista olisi tärkeää hyödyntää suomalaisessa työelämässä.

Kahden kulttuurin kouluttamat (pdf-tiedosto, 1,52 Mt)

 

Esitteen tarkoitus on antaa lukijalle kuva Vaasan alueen kansainvälisten opiskelijoiden potentiaalista ja madaltaa kynnystä rekrytoida ulkomaalainen henkilö yritykseen. Esite on tehty Vaasan Juhlarahahankkeen projektina Vaasan korkeakoulukonsortion toimesta ja suunnattu Vaasan alueen yrityksille.