assets/Images/Bannerit/_resampled/fullwidth-vapaa-aika.JPG

Asuminen ja vapaa-aika

Vaasan seudulla on paljon tarjottavaa, arvostitpa sitten urbaania kaupunkivilinää tai
luonnonläheistä elämää.

Vaasan seudulla on 120 000 asukasta ja se tarjoaa houkuttelevan, kansainvälisen ja energisen
ympäristön niin ihmisille kuin yrittäjyydellekin. Alueen työllisyysaste on jo pitkään ollut maan
parhaimpia ja koko Suomeen verrattuna Vaasan seudulla on eniten yrityksiä suhteessa väkimäärään. Täällä on työtä - ja hyvää elämää!

Asuminen

Alueen asuinympäristö on puhdas ja turvallinen. Unelma merenrannan omakotitalosta tai omasta saarimökistä voi täällä toteutua. Valinnanvaraa on, haluatpa sitten asua keskustassa muuttovalmiissa huoneistossa tai hankkia tontin maaseudulta ja rakentaa itse oman kodin
perustuksista alkaen.

Kansainvälinen ilmapiiri

Vaasa on Helsingin jälkeen Suomen kansainvälisin kaupunki. Asukkaat edustavat yli 100 eri kansalaisuutta. Ruotsinkielisten osuus Vaasanseudulla on noin 44 %.

Palvelut ovat kätevästi saatavilla niin suomeksi, ruotsiksi kuin englanniksikin. Voit
esimerkiksi kouluttautua ja hankkia osaamista esikoulusta yliopistotasolle sekä suomeksi
että ruotsiksi. Vaasan seitsemässä korkeakouluyksikössä voit opiskella suomeksi, ruotsiksi,
englanniksi ja saksaksi. Ylioppilastutkinnon voi suorittaa englanniksi IB-lukiossa, ja päiväkotipalveluitakin tarjotaan englanninkielellä.

Elinkeinoelämän kansainvälisyyttä kuvastaa sekin, että alueen teollisuustuotannosta
noin 70 % menee vientiin.

Hyvinvointia kaikissa elämänvaiheissa

Peruspalvelujen saatavuus on Vaasan seudulla hyvä. Alueelliset panostukset kunnalliseen
opetus- ja kulttuuritoimintaan asukasmäärään verraten on maan toiseksi korkein. Suunnilleen
joka viides vaasalainen on opiskelija, mikä tekee Vaasasta myös erittäin nuorekkaan kaupungin.

Julkinen sektori tuottaa pääosan (yli 70 %) kaikista sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluista,
mutta väestörakenteen muuttuessa myös yksityisille toimijoille on tarvetta varsinkin vanhustenhuollossa. Lapsiperheille on tarjolla monipuolisia päivähoitopalveluita tarpeen mukaan.

Luonto, kulttuuri, vapaa-aika, kauppa

Seutu sijaitsee meren äärellä, ja pitkä rantaviiva tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet vapaaajanviettoon ja myös asumiseen.

Merenkurkun saaristo hyväksyttiin vuonna 2006 ensimmäisenä Suomessa UNESCO:n
luonnonperintökohteiden listalle. Merenkurkun kasvisto ja eläimistö ovat myös
ainutlaatuisia, sillä alue on geologisesti katsottuna vielä lapsenkengissä. Merenkurkun alueen
maankohoamisen vuoksi Vaasan seutu kasvaa noin neliökilometrin verran vuodessa.

Jokamiehenoikeuksien ansiosta sekä suomalaiset että ulkomaalaiset saavat liikkua luonnossa
vapaasti ja kerätä marjoja ja sieniä. Voit hyödyntää jokamiehenoikeuksia myös kauniin saariston
tutkimiseen veneille ja vaellellen.

Vaasan seudun kansainvälinen luonne näkyy varsinkin monikulttuurisessa tarjonnassa. Vaasassa toimii suomen- ja ruotsinkieliset teatterit, ja muissa kunnissa esitetään ahkerasti harrastajateatteri- ja revyynäytöksiä. ArtCity Vaasa -passilla voit edullisesti tutustua alueen moniin museoihin, jotka esittelevät kaikkea mahdollista Merenkurkun geologiasta ja luonnosta kansainväliseen nykytaiteeseen ja perinteisiin käsityöläismenetelmiin.

Useat musiikkifestivaalit tarjoavat joka vuosi maailmanluokan kuoro- ja kamarimusiikkia.
Elokuussa vietetään Taiteiden Yötä, jolloin kulttuuri ja erilaiset esitykset valloittavat kaupungin.
Liikunnan harrastajat iloitsevat Vaasan uudesta laajennetusta uimahallista sekä Botniahallin,
Pohjoismaiden suurimpiin kuuluvan urheiluja monitoimihallin, tarjoamista monipuolisista
mahdollisuuksista. Vaasassa on myös jäähalli (3 kaukaloa) ja 27 reiän golfkenttä.

Talviaikaan voit vierailla hiihtokeskuksissa, esim. Vaasan Öjbergetillä tai Vöyrillä, ja hiihtää valaistuilla laduilla. Yleiset rannat ovat kesäkuukausina ahkerassa käytössä, ja monet luontopolut ja pyörätiet tarjoavat hyviä liikuntareittejä vuoden ympäri. Kylpylä Tropiclandia palvelee kaikenikäisiä vesipetoja ympäri vuoden, ja kesäaikaan perheet viihtyvät myös Wasalandian vauhdikkaassa huvipuistossa.

Alueen yhdistyselämä on vilkasta. Voit harrastaa kaikkea mahdollista agilitystä ja autourheilusta
ammuntaan, joogaan tai laskuvarjohyppyyn!

Vaasa on alueen kaupallinen keskus ja shoppailumahdollisuudet ovat erinomaiset.
Monipuoliset ostoskeskukset, lukuisat erikoisliikkeet, tori ja kauppahalli takaavat laajan tarjonnan.
Alueen vetovoima lisääntyy lähivuosina voimakkaasti uusien yritysten asettuessa alueelle
ja kaupalle kaavoitettujen alueiden kasvaessa nopeasti.

Kaikki lähellä

Lyhyet etäisyydet ovat verraton etu, kun haluaa kuluttaa aikansa muuhun kuin matkoihin.
Työmatkoista selviää alueen hyvien liikenneyhteyksien ansiosta useimmiten vartissa eikä varsinaisia ruuhka-aikoja oikeastaan ole. Valtatie 8 kulkee alueen poikki. Lentoliikenne on vilkasta,
ja pääkaupunkiseudulle pääsee kätevästi myös junalla.

Maailman pohjoisin kansainvälinen, ympärivuotinen autolauttareitti kulkee Vaasan ja
Uumajan väliä. Lähes 100 000 matkustajaa kulkee vuosittain laivalla Merenkurkun yli.

 

Lisää seudun taloista, tonteista, huoneistoista, mökeistä mm. kuntien verkkosivuilla.

 

 

 

 

     Vaasa     Isokyrö   Mustasaari Korsnäs     Laihia      Maalahti  Vähäkyrö    Vöyri